Tutkimassani suvussa löytyy Ruovedeltä TK 207 kuolleet 1778 seuraava tieto:
"Maj.7 1778 dödda Maria Henricsdr ifrån Candala begrafs den 2: Maj 1779 å kgd i tysthet enligt Häradsrättens utslag 65"
Mikä voisi olla syy näin pitkään eroon kuolinpäivän ja hautauspäivän välillä?
En ole tilaisuudessa tutkia tuomiokirjoja tältä ajalta.Niistä syy selviäisi.
Tiedosta kiitollinen
Hautaamistapaus Ruovedeltä
Re: Hautaamistapaus Ruovedeltä
Hiljainen hautaus
Ruhalan Kantalan emäntä Maria Heikintytär oli omalaatuinen ihminen. Häntä eivät kirkon menot ja palvelut kiinnostaneet. Ehtoollisellakaan hän ei ollut käynyt vuosikymmeniin, vaikka vähintään kolme kertaa vuodessa olisi pitänyt. Vielä kuolinvuoteellaankin hän kirosi papin, joka oli tullut kehottamaan häntä pyytämään syntejään anteeksi.
Tällainen jumalattoman kuolema oli kirkkolain mukaan vietävä käräjille tutkittavaksi. Niinpä Ruoveden syyskäräjillä 1778 Ruoveden kirkkoherra Lars Forselius esitti, ettei emäntää voisi elämäntapojensa takia haudata kristillisesti ja pyysi tästä käräjien päätöstä. Lautamiehet tutkivat asiaa ja tulivat siihen tulokseen, että emäntä ei ollut täysijärkinen eikä häntä siten voitu panna vastuuseen käytöksestään. Lopputulokseksi tuli päätös, että hänet voidaan haudata siunattuun maahan, mutta toimitus pitää hoitaa hiljaisena hautauksena.
Tämä on tietääkseni ainoa tapaus Ruovedellä, kun kukaan on haudattu hiljaisesti. Tapaus alkoi kiinnostaa siksi, koska hän on esi-äitini. Ratkaisematta on tosin vielä kysymys, missä ruumis oli sen vuoden, kuoleman ja hautauksen välillä. Syyskäräjät pidettiin marraskuussa eli jäätyneen maan aikana, ja hiljainen hautaus keväällä maan sulettua. Ilmeisesti ruumis oli väliaikaisesti haudattu johonkin kirkkoaidan viereen (ulkopuolelle), muutenhan se olisi saattanut joutua eläinten raatelemaksi.
Ruhalan Kantalan emäntä Maria Heikintytär oli omalaatuinen ihminen. Häntä eivät kirkon menot ja palvelut kiinnostaneet. Ehtoollisellakaan hän ei ollut käynyt vuosikymmeniin, vaikka vähintään kolme kertaa vuodessa olisi pitänyt. Vielä kuolinvuoteellaankin hän kirosi papin, joka oli tullut kehottamaan häntä pyytämään syntejään anteeksi.
Tällainen jumalattoman kuolema oli kirkkolain mukaan vietävä käräjille tutkittavaksi. Niinpä Ruoveden syyskäräjillä 1778 Ruoveden kirkkoherra Lars Forselius esitti, ettei emäntää voisi elämäntapojensa takia haudata kristillisesti ja pyysi tästä käräjien päätöstä. Lautamiehet tutkivat asiaa ja tulivat siihen tulokseen, että emäntä ei ollut täysijärkinen eikä häntä siten voitu panna vastuuseen käytöksestään. Lopputulokseksi tuli päätös, että hänet voidaan haudata siunattuun maahan, mutta toimitus pitää hoitaa hiljaisena hautauksena.
Tämä on tietääkseni ainoa tapaus Ruovedellä, kun kukaan on haudattu hiljaisesti. Tapaus alkoi kiinnostaa siksi, koska hän on esi-äitini. Ratkaisematta on tosin vielä kysymys, missä ruumis oli sen vuoden, kuoleman ja hautauksen välillä. Syyskäräjät pidettiin marraskuussa eli jäätyneen maan aikana, ja hiljainen hautaus keväällä maan sulettua. Ilmeisesti ruumis oli väliaikaisesti haudattu johonkin kirkkoaidan viereen (ulkopuolelle), muutenhan se olisi saattanut joutua eläinten raatelemaksi.
Re: Hautaamistapaus Ruovedeltä
Kiitän ilmoittamastanne Maria Henriksdr:n kuolin-ja hautaamistapauksen selvityksestä.
Tilanne on hieman sama kuin Virroilla korpraali Jonas Sandmarkin kuolintapaus. Hänet haudattiin vasta vuosi kuolemasta, koska oli ollut humalassa hukkuessaan. Hänet haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle v. 1788 ja oikeuden päätöksen jälkeen uudelleen v. 1789 kirkkomaahan. Mm. humalassa kuolleet haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle, jopa soihin.(Tampereen Sukututkimusseuran julkaisu Orpana 1/2010 s.28-29)
Tilanne on hieman sama kuin Virroilla korpraali Jonas Sandmarkin kuolintapaus. Hänet haudattiin vasta vuosi kuolemasta, koska oli ollut humalassa hukkuessaan. Hänet haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle v. 1788 ja oikeuden päätöksen jälkeen uudelleen v. 1789 kirkkomaahan. Mm. humalassa kuolleet haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle, jopa soihin.(Tampereen Sukututkimusseuran julkaisu Orpana 1/2010 s.28-29)