Varsinais-Suomen seurakuntien sisällysluettelot

Tämän alueen alla hoidetaan tekemättömien hakemistojen tilanteen kartoittamista sekä varauksia hakemistojen tekoon. Hakemistovarauksen voi ilmoittaa ylläpidolle, jos ei halua omaa nimeään julki.
kalevikeijo
Viestit: 1
Liittynyt: 24.01.2015 13:35

Varsinais-Suomen seurakuntien sisällysluettelot

Viesti Kirjoittaja kalevikeijo » 29.01.2015 17:49

Rakkaat kanssakulkijat

Olen luvannut vastata siitä, että Varsinais-Suomen seurakuntien aineiston sisällysluettelot tulevat tehdyksi ja itse asiassa olen tällä "pallilla" ollut jo noin 2 vuoden ajan. Teen itsekin luetteloja, mutta jokainen ymmärtää työmäärän niin isoksi, että tehtäväni pääosin on valvoa, että kaikki sujuu juohevasti, jokainen saa sen kokoisen työmäärän kuin toivoo, päällekkäistä työtä ei tehdä ja jokainen saa tarvittaessa apua, vaikka kädestä pitäenkin.
Olemme täällä Varsinais-Suomessa päätyneet omista lähtökohdistamme tähän ratkaisuun ja se on selkiyttänyt asioita. Jatkamme tällä linjalla loppuun asti ja toivon, että jatkossa saan alueemme sisällysluetteloja koskevat kyselyt suoraan, joko sähköpostiini - tai jos haluatte - tälle keskustelukanavalle. Olen nyt kirjautunut mukaan tähän keskustelukanavalle, joten enköhän seuraile jatkossa muidenkin aihealueiden viestejä.
Varsinais-Suomen seurakuntien aineistojen digitoinneissa ollaan jo loppusuoralla ja sisällysluettelojenkin osalta maaliviiva häämöttää, kylläkin aika kaukana vielä. Sisällysluettelointi- työtä siis löytyy vielä ja on "tarjouksessa", mutta kokonaisia aloittamattomia seurakuntia ei juurikaan ole. Juuri näinä aikoina olemme siirtyneet sisällysluetteloimaan Turun Seurakuntayhtymää, johon siis kuuluu myös joitakin naapuriseurakuntia. Turun kuvia on palvelimelle siirretty nyt jo aika paljon ja luettelointityössä tarvitsemme lisää auttavia käsipareja.
Sulkeudun suosioonne ja olen käytettävissä. Halusin olla positiivinen tekstissäni, mutta toisaalta on syytä myös todeta, että työmäärä on ollut niin massiivinen, että tällä hetkellä tätä työtä tekeville haluaisin antaa hiukan henkäisyaikaa. Jatkossakin on erilaisia projekteja eikä ketään "saisi polttaa loppuun".
Uskon löytäväni tätä kautta ainakin hiukan apua, sillä eiköhän teitä ole aika paljon, joilla on jotain kytkentöjä Turun seurakuntiin ja jotka tällä tavalla voitte samalla edesauttaa myös omia tutkimuksianne?
Terveisin Kalevi Salmi Turusta
Puh. 040 5855292
kalevi.salmi@fimnet.fi

Eero
Viestit: 2
Liittynyt: 24.01.2012 20:17

Re: Varsinais-Suomen seurakuntien sisällysluettelot

Viesti Kirjoittaja Eero » 26.03.2015 13:26

Jos ei ole kiire voin kyllä auttaa kykyjeni mukaan, mutta se voisi tapahtua vasta tämän vuoden lokakuusta alkaen, sillä kesä on tulossa ja kesä menee taas kesäpaikassa ja ei oikein huvita istua kesällä tietokoneen ääressä.

Olen vuosia sitten auttanut sukututkimusseuraa kirjoittamalla Muhoksen seurakunnan mustat kirjat Hiskiin, joten voisin kyllä ajatella tätäkin juttua, mutta vasta lokakuun alusta alkaen kun olen palannut kesälaitumilta, tuolta Muhokselta.

Terv. Eero Aitamurto.

eaitam@gmail.com

Eero
Viestit: 2
Liittynyt: 24.01.2012 20:17

Re: Varsinais-Suomen seurakuntien sisällysluettelot

Viesti Kirjoittaja Eero » 26.03.2015 13:33

Vielä lisäyksenä tuohon edelliseen viestiin että en ole näiden Varsinais-Suomen seurakuntien tuntija, hiukan tutkinut Uusikirkko/Kalannin saurakunnan kirjoja.
Asun talvet Uudessakaupungissa.

Terv. Eero A

Vastaa Viestiin