Olemme Sukututkimus-seuran puitteissa digitoineet Ruokolahden rippikirjoja, ja nyt mennään 1800-luvun alkukymmeniä. Nyt on sivujen ulkoasu kyllä niin heikko ettei tekstin luettavuus ole lähelläkään sataa prosenttia. Ilmeisesti pappi on aikanaan pulavuosina joutunut jatkamaan mustetta vedellä, koska teksti on erittäin himmeää. Myöhemmin tehdyt merkinnät sitten saattavat olla taas hyvin tummia esim. yliviivaukset. No kylät ja talot on pääpirteissään saatu jotenkuten selville paikallistuntemuksen avulla mutta henkilöiden kanssa tulee kyllä olemaan vaikeuksia.
Välillä tuntuu että onkohan tämä sittenkään oikea tapa, vai olisiko pitänyt aloittaa digikameralla kirkkoherran virastosta. 1950-luvun valokuvaus tekniikka (tai työskentely) ei ole ollut riittävän laadukasta, nykyään voisi olla toisin.
Tämmöisiä mietti yksi vähän turhautunut digitoija.
Vähän kyllä harmittaa
Vähän kyllä harmittaa
Ierikka
Re: Vähän kyllä harmittaa
Niin tuttua, niin tuttua...
1800-luvulla tuo on kyllä varsin yleistä, esimerkiksi Helsingin pitäjän 1850- rippikirjat sisältää todella paljon käytännössä kadonneita nimiä. Nimen tietää jossakin olleen juuri siitä, että siinä on yli vedetty viiva (todella vahva) vielä jäljellä.
Mitä SSS tekee Ruokolahden rippikirjoilla? Eikö SSS digitoikaan pelkkiä historiakirjoja HisKi-projektia varten?
1800-luvulla tuo on kyllä varsin yleistä, esimerkiksi Helsingin pitäjän 1850- rippikirjat sisältää todella paljon käytännössä kadonneita nimiä. Nimen tietää jossakin olleen juuri siitä, että siinä on yli vedetty viiva (todella vahva) vielä jäljellä.
Mitä SSS tekee Ruokolahden rippikirjoilla? Eikö SSS digitoikaan pelkkiä historiakirjoja HisKi-projektia varten?